top of page

Tappotarhalta uuteen kotiin

NOTE TO SELF (eli muistutus itselleni) Ennen kuin luet postauksen, varaa lähelle nenäliinoja. Laikan tarinan muisteleminen koskettaa itseäni syvästi joka kerta, kun pysähdyn sen äärelle.


sea waves GIF

Ylläolevassa kuvassa näet huikean eron, joka paistaa Laikan kasvoilta. Vasemman puoleinen kuva on otettu muutama päivä ennen Laikan adoptiota, viimeisinä päivinä kun Laika oli vielä tarhalla ja oikeanpuoleinen kuva puolestaan on otettu koirapuistossa, muutama viikko adoption jälkeen. Ero kuvien välillä on HUIKEA!



Laika muutti meille tammikuun lopulla 2020 keskellä Aurinkorannikon pahimpia sadeaikoja ja tulvia. Pelastimme Laikan juuri ennen kuin rescuetarha jäi kokonaan veden valtaan.


“The river is at the limit! We need foster homes now please! Leave your data before it's too late!”

Suomeksi: "Joki kuohuu pian yli! Tarvitsemme sijaiskoteja koirille nyt! Jätä meille tietosi ennen kuin on liian myöhäistä"!



Näin kirjoitti Laikan rescuetarha some-kanaviinsa muutama tunti ennen kuin joen reunat kuohuivat yli. Tarha sijaitsee Mijaksessa, vuorien välittömässä läheisyydessä, ja sadeaikaan pahimmat tulvat tulevat juurikin alueille, joille korkeat vuoret valuttavat vetensä. Rescuetarha sijaitsee juuri tällaisella alueella.



Koko rescuetarha koirineen ja tavaroineen jouduttiin 48 tunnin aikana tyhjentämään koirista. Kaikille yli 30 koiralle etsittiin hätäkoteja, joissa koirat voisivat asustaa muutaman päivän, pahimman tulva-ajan ylitse. Jos koirat eivät olisi saaneet hoitopaikkoja, he olisivat hukkuneet häkkeihinsä. Onneksi rescuetarhalla on isot verkostot, jotka levittivät hätäsanomaa ja näin kaikille koirille saatiin hätäkodit!



Vapaaehtoisena koiranulkoiluttajana


Aloin käydä PAD (Protectora de Animales Domesticos) rescuetarhalla vapaaehtoisena loppuvuonna 2019 ja ihastuin upeaan sekarotuiseen naaraskoiraan, joka oli asustellut tarhalla jo melkein puolen vuoden ajan. Koira oli iältään 5-vuotias ja syntymäpäivä hänellä oli tarkalleen yksi päivä poikaystäväni syntymäpäivän jälkeen heinäkuussa. Tämä koira oli nimeltään Laika.


Rescuetarhalla kaikilla koirilla on häkkien ovissaan kyltti, jossa on kerrotaan seuraavat tiedot:

  • Koiran nimi ja kuva

  • Rotu

  • Tarhalle tulon päivä

  • Sukupuoli

  • Syntymäaika

  • Onko koira varattu jo uuteen kotiin.


Laikan kyltissä oli ensimmäisestä päivästä lähtien, kun minä saavuin tarhalle, sana "Reservada", joka tarkoittaa varattua. Laika oli siis alusta alkaen jo varattuna uuteen kotiin.



Olin todella iloinen Laikan puolesta, että hän oli pääsemässä uuteen kotiin. Sanoin Laikalle usein tarhalla käydessäni, että pian pääset uuteen rakastavaan kotiin ja joka kerta kun Laika tuijotti minua häkin sisäpuolelta upeine ruskeine silmineen anoen lisää rapstuksia. Kerroin Laikalle joka kerta että jos vain voisin, niin ottaisin hänen kotiin ja rakastaisin häntä.


"Jos vain voisin, ottaisin sut kotiin ja rakastaisin sua..."

Aina kun tulin moikkaamaan Laikaa tarhalle, hän tuli painautumaan häkin ovea vasten, jotta voisin rapsuttaa häntä paremmin. Silloin tiesin, että ainoa mitä tämä koira kaipaa, on koti, jossa hän saisi ansaitsemansa määrän rakkautta ja rapsutuksia.



Laika oli kooltaan keskikokoinen koira, silloin 23 kiloinen ja hän veti hihnassa voimakkaasti kun häntä lähti ulkoiluttamaan. Laika ei siis ollut ensimmäisten koirien joukossa lähtemässä ulkoilulle, kun lapsiperheet tulivat katsomaan söpöjä rescuekoiria ja käyttämään heitä ulkona.


Siispä otin vastuukseni käyttää Laikaa itse. Saavuin aina tarhalle kysyen onko Laika paikalla, astelin suoraan hänen häkilleen ja lähdin käyttämään tätä hymyilevää ilopilleriä lenkillä.



Eräänä tammikuisena sunnuntaina saavuin ystäväni Pirjon kanssa tarhalle ja tuttuun tapaan kysyin tarhan henkilökunnalta onko Laika paikalla ja voinko mennä käyttämään häntä ulkona. Tällöin tarhan työntekijä kysyi minulta haluaisinko adoptoida Laikan kun olen hänestä niin kiinnostunut ja kun tulen häntä käyttämään sännöllisesti lenkillä. Ihmettelin miten hän voi ehdottaa minulle adoptiota, kun Laikan papereissa lukee että hän on jo varattuna uuteen perheeseen..


Tällöin sain tietää, että koko tämän ajan Laika on ollut ilman uutta tulevaisuuden perhettä.


Vain varattuna Ruotsin adoptio-organisaatiolle vailla uutta perhettä


Minulle kerrottiin, että Laika on ainoastaan ollut koko tämän ajan varattuna Ruotsin rescueorganisaatiolle eli Laikasta on ollut Ruotsin organisaation sivuilla tiedot kuvan kera ja he ovat odottaneet kiinnostuneita perhe-ehdokkaita.


Tämän vuoksi Laikan kyltissä on lukenut "VARATTU", koska jos joku olisi ollut Ruotsissa kiinnostunut samaan aikaan Laikasta kun Espanjassa joku hänestä kiinnostuisi, vältyttäisiin siltä että kaksi perhettä olisi samaa koiraa adoptoimassa.


Laikasta ei kuitenkaan oltu kiinnostuneita Ruotsissa eikä Espanjassa

Samaisena sunnuntaina, kun olin vierailulla tarhalla, sattui vierailulla olemaan myös kyseisen Ruotsin rescueorganisaation edustajaja hänen kanssaan keskusteltuani sain kuulla, että osa koirista lähtee tulevalla viikolla odottamaan uutta kotiaan Ruotsiin, ja Laika olisi yksi näistä koirista.


Tässä vaiheessa tajusin tilanteen "vakavuuden" koska huomasin jo hieman vakavammalla äänensävyllä kysyväni häneltä onko Laikasta kukaan ollut kiinnostunut Ruotsissa ja kun sain vastauksesi "Ei ole kukaan ollut kiinnostuntut", tokaisin että miksi ihmeessä hänet pitäisi sitten Ruotsiin viedä odottamaan uutta kotia.. Uuten häkkiin ja uuteen maahan, ei hyvä idea!





Lähdin tarhalta kotiin ja itkin illan poikaystävälleni Laikan kohtaloa. Ennen tätä päivää kaikki Suomesta vieraanamme käyneet läheiset sekä ystävät olivat nähneet Laikan. Esittelin heille jokaiselle rescuetarhan toiminnan, veimme tarhalle lahjoituksen ja menimme suorilta silittämään Laikaa. Olimme käyneet myös poikaystäväni kanssa tarhalla ja molemmat ihastelimme Laikan upeutta! Poikaystäväni siis jo tiesi kuka Laika on, koska olimme hänestä jo useaan otteeseen keskustelleet vapaaehtoistyöni aikana ja käyneet myös moikkaamassa Laikaa tarhalla.


"Puhutaanko me oikeasti koiran ottamisesta"

Itkettyäni sunnuntain Laikan kohtaloa ja pohtiessamme sopisiko meidän talouteen uusi tulokas, poikaystäväni kysyi kesken itkeskelyni "Mirka, puhutaanko me nyt oikeasti koiran ottamisesta". Silloin tiesimme molemmat, että ollaan isojen päätösten äärellä. Koira meidän talouteen tulisi joka tapauksessa vuosien päästä, mutta voisiko sen hetki ollakin jo nyt, vuosia aikaisemmin?




Tämän sunnuntain jälkeinen viikkomme eteni näin:

  • Maanantain ja tiistain kirjasimme ylös plussia ja miinuksia pystyisimmekö ottamaan koiraa

  • Nukuimme pätkittäisiä yöunia miettien päätöstämme

  • Kävimme joka päivä katsomassa Laikaa tarhalla

  • Keskiviikkona kävimme ostamassa hihnat, herkut, lelut ja muut tärkeät tavarat

  • Torstaina haimme kotiimme uuden tulokkaan.


Nyt Laika on asunut kanssamme YHDEN KOKONAISEN VUODEN ja päivääkään emme ole katuneet Laikan adoptoimista! Laika rakastaa läheisyyttä ja huomiota, jota me puolestamme rakastamme koiralle antaa (ja paljon!) Laika on uskomattoman ystävällinen ja kiltti koira, vaikka hänen menneisyytensä ei olekaan kovinkaan valoisa.



Laikan historiasta ennen tappotarhaa ei tiedetä mitään. Ainoastaan tiedetään se että, Laika oli joutunut tappotarhalle, jossa koirat ovat samassa häkissä keskenään ja kun koirille laitettiin ruoat alas häkkiin, taistelu alkoi. Dominoivat dominoi ja muut ottavat selkäänsä. Laika kuului jälkimmäiseen porukkaan ja siitä meitä muistutaa joka päivä arvet Laikan molemmissa korvissa sekä otsalla.



Tappoa pakoon rescuetarhalle Laika pelastettiin heinäkuussa 2019 verta vuotavana ja peloissaan. Rescuetarhan työntekijät hoitivat Laikan korvat ja haavat kuntoon eläinlääkärillä ja tästä olen heille ikuisesti kiitollinen! ❤️



Nykyän Laika on iloinen sekä joka päivä enemmän ja enemmän rohkaistuva ja itsevarmempi koira. Hän ei pelkää enää toisia koiria vaan uskaltaa nykyään heittäytyä jopa leikkimään heidän kanssaan! Laika ei osannut muuttaessaan leikkiä lainkaan ja nyt hänen lempipuuhaansa on juosta pallojen ja keppien perässä. Laikan iloisuus ja onnellisuus saa itsenikin iloiseksi joka päivä. Hyvä fiilis tarttuu!




Kun toinen hymyilee iloisesti ja saapuu jokaisen aterian syönnin jälkeen kiittämään sinua ruoan antamisesta, miten voisit olla pahalla päällä tai allapäin! ❤️ Laika pelasti meidän koronavuoden. Ilman Laikaa olisimme olleet lockdownin ajan lukittuina kotiin neljän seinän sisään, mutta koska meillä oli koira, pääsimme käyttämään koiraa ulkona usean kerran päivän aikana sekä kotona sisätiloissa vietimme laatuaikaa mm. opetellen antamaan molemmat tassut vuorotellen sekä menemään maahan.


Laika oli erinomaista koronaseuraa!

Susanna Koljonen loihti Laikan tarinasta tunteikkaan videon, jonka pääset kurkkaamaan alta:

Täytyy antaa Susannalle täydet pisteet videon toteutuksesta, sillä itsellänikin nousi kyyneleet silmiin katsoessani videota, vaikka Laikan tarina on minulle alusta loppuun täysin tuttu! Upeaa työtä Susannalta, ISO KIITOS sinulle! Jos kaipaat videollesi editoijaa, niin lämmin suositus Susannalle! Täältä pääset lukemaan Susannasta ja editointipalveluista lisää!


Tällä blogikirjoituksella haluan muistuttaa sinua siitä, että adoptoimalla pelastat koiran elämän.

Et ainoastaan anna hänelle kattoa pään päälle, vaan annat hänelle uuden mahdollisuuden elämään. Ja tämän kiitollisuuden uudesta mahdollisuudesta näet koiran silmistä joka päivä!


Monet rescuekoiran omistajat sanovat, että suhde rescuekoiran kanssa on syvempi kuin kasvattajalta ostetun koiran kanssa. Tämä juurikin siitä syystä, että koira osoittaa rakkauttaan ja kiitollisuuttaan omistajaa kohtaan joka päivä, koska koira on nähnyt myös sen kolikon kääntöpuolen. Rescuekoira tietää mitä on olla todella peloissaan, ilman kotia, ilman rakkautta ja ilman ruokaa.





Löytyykö sinunkin perheestäsi rescuekoira? Tai oletko haaveillut rescuekoiran adoptoinnista? 😍

Kerro minulle koirasi tarina tai ajatuksiasi rescuetoiminnasta Instagramissa! Löydät minut nimimerkillä @mirkahelander tai klikkaamalla TÄSTÄ.


Jatketaan jutustelua Instagramissa!


Minä ja Laika kiitämme sinua suuresti siitä, että luit Laikan tarinan ja jaat sitä eteenpäin jos se kosketti sinua! ❤️


PS. Laikakin löytyy Instagramista nimimerkillä @laika_the_rescue_dog, käy kurkkaamassa!


Karvaisin terkuin,

Mirka & Laika

2F3A3091_edited_edited_edited_edited.jpg

Moikka! Mahtavaa että olet lukemassa kirjoitustani!

Olen Mirka Helander, nuori digiyrittäjä Oulusta sekä tämän Mirkan maailma- blogin kirjoittaja. Asun tällä hetkellä Espanjan Aurinkorannikolla ja tammikuussa 2022 aloitan vaihto-opiskelun Kanadassa yliopistossa.

Jos haluat lukea minusta tarkemmin, paina alla olevaa nappia, niin näemme uudelleen "Kuka olen"-sivulla! 

Kurkkaa myös Instagramini:

  • Instagram
  • Facebook
  • YouTube
bottom of page