Kun oma kotimaa ei tuntunut enää kodilta
Tervehdys rakas lukija siellä ruudun toisella puolella ja lämpimästi tervetuloa ensimmäisen blogitekstini äärelle!
Saan viikoittain teiltä kyselyitä Instagramin puolella ulkosuomalaisuuteen liittyen sekä olette pyytäneet multa paljon vinkkejä ja neuvoja ulkomaille muutosta haaveileville. Kiitos kysymysten kysyjille, sillä niiden innoittamana halusin luoda kanavan, jonne pääsen kirjoittamaan rehellisiä kokemuksiani ulkosuomalaisuudesta sekä antamaan vinkkejä ulkomaille muutosta unelmoijille! Ja tässä sitä nyt ollaan, blogi on perustettu ja ensimmäinen teksti on kirjoitettu!
IHANAAA, LET’S GET STARTED!
Ihan ensimmäiseksi haluan kertoa sinulle taustat ulkomaille muuton takana, koska se ei todellakaan ollut mulle itsestäänselvyys, että joskus ulkomailla asuisin, mutta täällä sitä kuitenkin ollaan koronakeväänä 2020 kirjoittelemassa ensimmäistä blogitekstiä Espanjan Aurinkorannikolta!
Minä ja rakas puolisoni ollaan molemmat kotoisin Oulusta, Pohjois-Pohjanmaan sydämestä. Minä olen lähtöisin ihanasta miniperheestä, jossa sain kasvaa ainoana lapsena yhdessä vanhempien ja kahden westie-koiran kanssa samassa omakotitalossa koko lapsuuden ja nuoruuden. Puolisoni puolestaan on asustellut muutamalla eri Suomen paikkakunnalla sekä about kuusi vuotta ulkomailla perheensä kanssa. Meillä molemmilla oli hyvin erilaiset käsitykset maailman tarjoamista mahdollisuuksista, kun kohtasimme toisemme.
Ennen puolisoni tapaamista en ollut kuvitellut hulluimmissa unelmissanikaan ulkomaille muutosta! En uskonut ulkomailla asumisen olevan minulle mahdollista, vaan uskoin minun paikkani olevan visusti Suomessa. Uskottelin itselleni englannin kielen taitoni olevan liian huono ja että “ei minusta olisi ulkomailla asuvaksi”. Ajattelin ulkomaille muuttavien ihmisten olevan lahjakkaita sekä kielissä että tieteissä ja heidän olevan paljon fiksumpia kuin minä. Nämä ajatukset pääsin heittämään romukoppaan hyvin pian puolisoni tavattuani!
En ole aiemmin puhunut historiastani julkisesti näin rehellisesti ja avoimesti sosiaalisessa mediassa, mutta annetaan nyt palaa! Vuonna 2017 huomasin kärsiväni ahdistuksesta ja sain yllättäviä paniikkikohtauksia. En tiennyt mistä ahdistus kumpusi, mutta se laittoi minut huomaamaan sen, että voin todella huonosti, enkä ollut elämässäni sellaisessa paikassa, jossa olisin halunnut olla. Olin viettänyt välivuosia lukion jälkeen melkein kaksi vuotta, kokeillut erilaisia työtehtäviä ja hyvin vasta irtisanoutunut edellisestä työstäni. Puoli vuotta aiemmin olin tehnyt kahta työtä yhtä aikaa ja luonnollisesti kuormittanut itseäni työnteolla liikaa. Nyt olin työtön vailla kiinnostavaa työ- ja opiskelupaikkaa. Ystävät ympärilläni saivat koulupaikkoja tai haaveilivat tiettyyn kaupunkiin muutosta tai tiettyyn yliopistoon pääsemisestä. Minulle ei tullut tällaisia haaveita.
En halunnut muuttaa mihinkään tiettyyn Suomen kaupunkiin, mutta en halunnut jäädä loppuelämäksi Ouluunkaan. En löytänyt mielenkiintoista koulutusta saatika sitä “unelmien yliopistoa”. Elin elämänvaihetta, jossa minulla ei ollut tulevaisuuden suunnitelmia, enkä tiennyt YHTÄÄN mihin haluaisin suunnata tai tähdätä elämässäni.
Oli hurja hetki huomata olevansa sellaisessa elämäntilanteessa!
Personal trainer koulutuksessa 2016-2017 mainittiin, että todistus jonka saamme on kansainvälinen ja voin tehdä toiminimellä töitä vaikka Espanjassa. Naureskelin ajatukselle, että minä muka olisin Espanjassa joku päivä, mutta ajatus Espanjassa asumisesta jäi silti alitajuntaan pyörimään!
Puolisoni on tiennyt koko elämänsä ajan, että hän ei tule asumaan koko elämäänsä Suomessa. Nuoruudessaan hän asui ja kävi peruskouluja ulkomailla, joten ihmekös tuo jos kaipuu ulkomaille heräsi räntäsateessa ja loskassa marraskuisina iltoina! Kävimme pitkiä keskusteluja hänen kanssaan mitä tulevaisuudelta haluaisimme ja mitä tarjottavaa maailmalla on. Pian huomasin, että olin kulkenut maailmaa ikään kuin ravihevonen laput silmillä, enkä ollut edes ajatellut, että intohimoni ja paikkani tässä maailmassa voisi löytyä Suomen rajojen ulkopuolelta! Tämän asian tajuttuani ahdistus alkoi hiljentyä ja paniikkikohtaukset katosivat. Tiesin mitä tulevaisuudeltani haluan!
Keväällä 2018 tehtiin päätös, että syksyllä 2019 lähdetään! Kartoitimme maita joissa olisi viihtyisä asua ja minne muuttaminen ei toisi mukanaan niin suurta kulttuurishokkia (etenkin minulle ensikertalaiselle, joka on koko elämänsä asunut samalla paikkakunnalla..) ja päädyimme Espanjan Aurinkorannikkoon. Fuengirola tuntui turvalliselta paikalta aloittaa ulkomaille muuttaminen, pääseehän siellä täysin uuteen kulttuuriin ja ympäristöön, mutta silti ympäriltä löytyy suomalaisia tuotteita sekä palveluita! Ajateltiin Fuengirolan olevan ikäänkuin matalan kynnyksen ulkomaille muuton paikka - eikä oltu väärässä!
Nyt yhdeksän kuukautta myöhemmin on ilo muistella viime vuosia ja oman ajatusmaailman muuttumista! Olen kiitollinen siitä, että tapasin puolisoni, joka aukaisi silmäni maailman tarjoamista mahdollisuuksista!
Jos tunnistat tuttuja piirteitä tarinastani ja jokin kohta kolahti, niin haluan muistuttaa sinua, että me kaikki olemme yhtä arvokkaita ja me kaikki voimme muuttaa ulkomaille! Älä ole niinkuin minä olin ja elin omien uskomuksieni vallassa! Jos haluat muuttaa ulkomaille, niin GO FOR IT ja muuta! Me eletään kuitenkin vain kerran, niin miksi et tekisi sinulle tärkeitä päätöksiä elämääsi vielä kun saat tallustaa maan päällä?
Jos unelmoit ulkomaille muutosta (etenkin Espanjan Aurinkorannikolle), niin pysy kuulolla, sillä tulevat blogikirjoitukset tulevat olemaan vinkkejä Espanjaan muuttoon! Kuulisin mielelläni haaveistasi muuttaa ulkomaille ja mikä just sua pidättelee lähtemisessä! Laita mulle Instagramissa (painamalla tästä) viestiä, niin jatketaan keskustelua ulkomaille muutosta!
Lämpimin terveisin,
Mirka Helander
